Tein aloitteen merellisen taidekeskuksen perustamisesta toisen Vihreän valtuutetun Johanna Sydänmaan kanssa maaliskuussa 2017 ja nyt se on toteutumassa.

Helsingin saaristoon perustetaan kansainvälinen nykytaiteen biennaali, joka on kesäaikaan auki kaikille. Suunnitteilla on ison mittakaavan tapahtuma joka toinen vuosi. Ensimmäinen näyttely avautuu vuonna 2020.

Tukholman lähistöllä sijaitseva Artipelag innoitti meitä tekemään aloitteen. Helsingissä on hieno saaristo, joten mietin, miksei meillä ole tällaista? Artipelag on merellinen taidekeskus, joka yhdistää upean luontoon sulautuvan arkkitehtuurin ja taiteen ja on rauhallinen paikka, jossa mieli lepää. On upeaa, että idea toteutuu Helsingin omaan tyyliin ja saaristo avautuu yhä enemmän kaikille, kun Vallisaareen ja Kuninkaansaareen saadaan kesäisin nykytaiteilijoiden teoksia ja tapahtumia. Helsingin kaupungin taidemuseo HAM on tehnyt todella hienoa työtä jo tässä vaiheessa.

Saaristo ei sulkeudu harvojen käyttöön, kun on syitä mennä, kokea ja palveluita tarjolla. Helsingin taidebiennaalilla on merkittävä matkailupotentiaali. Venetsian taidebiennaali on tunnetuin vastaava taidetapahtuma ja vetää yli 600 000 kävijää.

Biennaali tarjoaa alustan, joka elää, pöhisee ja vaikuttaa moneen suuntaan. Taide, luonto ja matkailu yhdistyvät varmasti. Kiitos kaikille asiaan myötävaikuttaneille.

Aloitteemme on luettavissa täällä.

Mari Holopainen, kaupunginvaltuutettu (vihr.), Helsinki