Avainsana-arkisto: helsinki

Sekava maakuntasote vuotaa liian monesta laidasta: Pystymme parempaan

Helsinki esittää tänään 4.4.2018 eduskunnalle, että hallituksen sote- ja maakuntaehdotusta ei tule hyväksyä. Kun tieto Helsingin lausunnosta tuli, Keskustan ministeri Annika Saarikko yritti kääntää huomion ihan muuhun kuin lausunnon sisältöön ja soimasi Helsinkiä siitä, ettei se ole hoitanut asioitaan kuntoon (!) Helsingin huolta on yritetty vähätellä ”tempauksena” tai henkilöidä pormestarin niskoitteluksi, vaikka saman huolen jakoivat kaupunginhallituksessa kaikki puolueet vasemmistosta oikeistoon.

Mitä sitten Helsingin valtuusto, ja yli 600 000 asukasta, joita se edustaa sanoo poikkeuksellisesti koolle kutsutussa kokouksessa ja 22-sivuisessa lausunnossa :
– Hallituksen maakuntasotekokonaisuus ei toimi.
– Palvelut tulevat keskimäärin heikkenemään.
– Kaupunkien investointikyky heikkenee, kun puolet niiden verotuloista siirretään valtion kassan kautta jaettavaksi, mutta velat ja kasvutarpeet jäävät. Tämä tarkoittaa hankaluuksia infra-investoinneille, kouluille, kulttuurille.
– Kokonaisveroasteen nousu on ilmeinen riski, joka todennäköisesti toteutuisi lähivuosina. Sama toki koskee muitakin kuntia.
– Maakunnista tulee heikkoja valtionhallinnon jatkeita, eikä demokratia näin ollen toteudu.
– Maakuntien rahoituksessa on jätetty huomioimatta yliopistosairaaloiden lääketieteen tutkimus ja koulutus.

Mutta pahinta on, että ”uudistuksen tavoitteet terveys- ja hyvinvointierojen kaventumisesta, palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ja kustannusten kasvun hillitsemisestä eivät Helsingin näkemyksen mukaan tule toteutumaan” ja ”puutteellinen integraatio peruspalveluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä aiheuttaa haasteita erityisesti paljon palveluja tarvitseville(…)” Uudistuksessa olisi pitänyt lähteä liikkeelle terveysvaikutusten lisäämisestä, eikä hallintorakenteesta.

Hallituksen maakunta- ja soteyhdistelmän kannustinmallit ja taloudelliset pelisäännöt ovat täysin puutteelliset ja osin nurinkuriset. Malli saa maakunnat kilpailemaan keskenään hattu kourassa rahoituksesta. Rahoitusta saa valtiolta lisää hoitamalla asiat huonosti, eikä hyvin. Verotusoikeus toisi kannustimet kehittää hyvinvointia,  ja valtionosuuksien jaolla sitä voitaisiin tasata kuten tälläkin hetkellä. Hallituksen sote sen sijaan pirstoo palveluita, tuotannon äkillinen yksityistäminen valitulla mallilla, joka suosii suuria terveysalan yrityksiä, nostaa hintoja, eikä julkisen puolen työntekijöiden massiivisista siirtymistä pois nopealla aikataululla ole kukaan halunnut puhua avoimesti. Liikelaitoksen rooli on epäselvä, eikä hallitus ole korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksestä huolimatta hakemassa EU:n kantaa mahdollisesti syntyvään kilpailutilanteeseen.

Useissa pienemmissä maakunnissa tunnistetaan tarve rakentaa kuntia suurempia yksiköitä. Siksi monet puolueet ovat tarjonneet reitin eteenpäin: tehdään maakunnat verotusoikeudella, ja siten toteuttuna, että maakunnille annetaan valtaa päättää, miten palvelut järjestetään. Tämä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin hallituksen esitys ja laajasti kannatettu vaihtoehto. Siis annetaan kannustimet toimia tehokkaasti,  edetään kokeillen ja vaiheittain. Hallituksen mallissa ei niissäkään maakunnissa, jotka maakunnan harteita nyt pyrkivät orastavan innon vallitessa rakentamaan, helppoa tule olemaan. Kun maakunnan rakentaminen on tehty, saadaankin jo purkaa. Valtio on laissa määrännyt, että perusterveydenhuolto laajasti ja monet muut palvelut tulee pakko tiettynä päivänä avata.  Suuret YT-neuvottelut ja henkilöstön vähentämiset julkisesta tuotannosta ovat edessä ihan jokaisessa maakunnassa, kun tuotantoa ja sitä myöten rahoitusta siirtyy yksityisille tuottajille. Tämä on itsessään massiivinen operaatio. Se inhimillisesti raskas ja erittäin kallis toteuttaa tällä nopealla aikataululla. Taloustieteilijät ovat kommentoineet, että hallituksen suunnitelmissa ei ole järkeä, vaan pitäisi edetä kokeillen ja hankkia sopimusosaamista. Vaiheistaminen olisi välttämätöntä sekasorron välttämiseksi.

Talouspolitiikan arviointineuvosto toteaa tuoreessa lausunnossaan: ”– Monien alueiden markkinat eivät kuitenkaan ole riittävän suuret ylläpitämään kilpailun kannalta riittävää määrää sote-keskuksia.” Useat maakunnat ovat siis väistämättä liian pieniä suhteessa hallituksen markkinamalliin! Maakuntavaltuutetun rooli on hyvin erilainen kuin mihin paikallispoliitikot ovat tottuneet ja kostuu tilaaja-tuottaJaosaamisesta. Satasivuisten sopimusehtojen ymmärtäminen ja viilaaminen on ydintä. Tilaaja-tuottajamalleja on erittäin hankala saada toimimaan hyvin, ja monissa maissa ja kaupungeissa niistä onkin luovuttu. Jos ja kun sekavina alkuvuosina useampi maakunta, sanotaan vaikkapa Kittilän johtama Lappi, mokaa siirtymän, niin kaikki kantavat kulut. Toki se voi olla myös Uusimaa, jolloin seuraukset olisivat valtaisat. Uusimaa on varoittanut, että maakunta ei tule pärjäämään tällä budjetilla, aikataululla ja mallilla ja, että Uudenmaan pitäisi saada enemmän päätösvaltaa siitä, miten palvelut tuotetaan, jotta operaatio onnistuu. Tappiot kannamme me kaikki tässä maassa ja toki Helsingin seutu ja Uusimaa erityisesti, koska täällä asuu kolmannes väestä. Ihmettelen ns. porvaripuolueiden leväperäisyyttä rahankäytössä tässä kohtaa. Kovasti on pyritty julkisen talouden kestävyyttä kuroa umpeen lähtien varhaiskasvatuksen leikkauksista, mutta sote-uudistuksessa muutama sata miljoonaa euroa sinne tai tänne ei olekaan ongelma. (Miljardista puhuminen lienee oikeampi luku, etenkin malliin siirtymisen muutoskulut huomioiden).  Kaverikapitalismi elää ja voi hyvin.

On myönnettävä, että ns. kermankuorinnan mahdollistava malli (mm. asiakkaita voi valikoida kohdentamalla) heikentää todellisen avun tarpeessa olevaa rahoituksen vähentyessä. Tämä ei ole myöskään taloudellisesti järkevää, koska noin 20% käyttäjistä tuottaa yli 80% kaikista sote-kustannuksista. Jos haetaan kustannusvaikuttavuutta, tulisi keskittyä ratkomaan sujuvia hoitopolkuja tälle ryhmälle.

Rahoitusnäkymät uhkaavat myös hyvin toimivaa erikoissairaanhoitoa. Tätä emme voi hyväksyä. Luottamushenkilö ei yksinkertaisesti voi ottaa riskiä, että esimerkiksi syöpähoitoon pääsisi nykyistä heikommin. Helsinkiläiset luottamushenkilöt eivät tätä riskiä halua ottaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maan hallitus on valmis sen riskin ottamaan: palvelutarve kasvaa, ja rahoitusta siirretään  perusterveiden listautumiseen, mutta samalla soterahoituksen kasvua aiotaan hillitä miljardilla eurolla Uudellamaalla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kokoomuksen Petteri Orpohan on luvannut julkisesti myös, että Suomen kansainvälisesti kovatasoinen ja kustannustehokas erikoissairaanhoito ei ole turvassa, vaan sitäkin pyritään jakamaan markkinoille yhä enemmän. Asiakassetelipakko 6 kk jälkeen kaikessa erikoissairaanhoidossa on yksi ruuvi, jota tullaan käyttämään. Maakunnat voivat viedä erikoissairaanhoitoa markkinoille tätä laajemmin. Lobbaus tulee olemaan kovaa ja alkuvaihe sekavaa. Minulle ei ole selvinnyt, että mikä Petterin visio on. Olisi typerää riskeerata toimiva erikoissairaanhoito poliittisten intohimojen takia.

Helsinki kiinnittää huomiota siihen, että huomattavasti pienemmätkin uudistushankkeet ovat vaatineet enemmän aikaa, jotta ei jouduta kaaokseen.  Kaaoksessa markkinoita on helpompi uudelleenjakaa, mutta se ei voi olla sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen päällimmäisenä tavoitteena ottaen huomioon, että Suomen lähtötaso on hyvä ja kustannustehokas. Tärkeintä on terveysvaikutusten maksimointi kustannustehokkaasti. Uudet toimintamallit, digipalvelut, keinoäly pyyhkäisevät terveydenhuollon yli. Suomi sen sijaan aikoo käyttää energiansa ja rahansa hallituksen maakuntasotesompailun jälkien korjailemiseen. Pystymme parempaan.

 

 

Investointeja tarvitaan lisää, jotta koulutilat riittävät Helsingissä

Helsinki on kaupunkina onnellisessa asemassa, koska täällä syntyy ja kasvaa lapsia sekä valmistuu ennätysmäärä uusia asuntoja. Nopeaan lapsimäärän kasvuun ei ole varauduttu realistisilla suunnitelmilla, jolloin jousto on vähäistä.

Kun päätimme hiljattain kaupunginvaltuustossa kaivatun ja tarpeellisen uuden koulun kunnostamisesta Lauttasaareen, monet valtuutetut toivat esiin, että Lauttasaaren täydennysrakentamisen yhteydessä ei ole huomioitu tarvetta koulurakennuksille eikä päiväkodeille. Tämä on totta ja lasten kannalta kestämättömän tilanteen on annettu jatkua aivan liian pitkään. Koulutilojen puute ei koske pelkästään tiettyjä täydennysrakennusalueita, vaan on muodostunut ongelmaksi myös uusissa kaupunginosissa. On siis tiedossa, että toimivista koulutiloista tulee olemaan puutetta Helsingissä, mikäli valtuusto tekee investointikaton ennen tarpeen arviointia, eikä osoita lisää investointimäärärahaa kouluille.

Helsingissä aloitettiin vuonna 2015 noin 6 000 asunnon rakentaminen ja tahti jatkuu vilkkaana uusien kaavoitussuunnitelmien mukaan. Eniten asuntoja on viime vuosina valmistunut Arabianrantaan, Vattuniemeen, Kalasatamaan ja Jätkäsaareen. Rakentaminen lisääntyy suurilla projektialueilla Pasilassa ja Kruununvuorenrannassa, ja samalla noin 40 prosenttia uusista asunnoista rakennetaan vanhoille asuinalueilla täydennysrakentamisena. Tiedämme, että näille alueille muuttaa lisää lapsia. Esimerkiksi Arabian peruskoulussa havaituista kosteusongelmista huolimatta koulun käyttöä on jatkettu kuten Jonna Puisto ja Paula Salminen (HS mielipide, 9.2.) kirjoittivat ja alueen kasvavaan lapsimäärään etsitään jälkikäteen ratkaisuja.

Ei ole kestävää, että lapset joutuvat käyttämään suuren osan kouluajastaan väliaikaisratkaisuja, liian ahtaita tai epäterveellisiä tiloja. Opetusviraston tulosbudjetissa todetaan, että vuonna 2017 lasten ja nuorten määrä kasvaa 1,6%  eli noin tuhannella lapsella viime vuoteen verrattuna. Karkeasti arvioiden kasvu tarkoittaisi vuosittain vähintään yhtä uutta koulurakennusta. Nopea kasvu tulee jatkumaan useita vuosia. Jotta pystytään tarjoamaan toimivat tilat kasvavalle oppilasmäärälle, sain opetusvirastosta arvion, jonka mukaan koulujen investointibudjettia tulisi kasvattaa noin 20 miljoonalla eurolla vuodessa, eli 200 miljoonalla eurolla 10 vuoden aikana. Muutoin tiedetään jo etukäteen, että ahdasta tulee olemaan ja ongelmia laastaroidaan jälkikäteen koulu kerrallaan vasta, kun ne ovat paisuneet suuriksi.

Olemme valtuustossa puuttuneet epärealistiseen säästötavoitteeseen, jonka mukaan tilojen neliömäärä pysyisi samana, vaikka oppilasmäärä kasvaa huimasti. Aion jatkossakin puolustaa riittäviä ja toimivia koulutiloja, jos minut valitaan uuteen valtuustoon. Valtuuston tulee ottaa tarve vakavasti ja lisätä opetukseen investointimäärähoja.

Lähteet: Helsingin kaupungin talousarvio 2017: Aluerakentaminen Helsingissä, Opetusviraston tulosbudjetti 2017

Kuva: Susanna Kekkonen