Miksi on varaa asfalttiin, mutta ei kouluihin?

WP_20140520_007

Helsingin väkiluku on kasvanut reippaasti (8600 henkilöllä viime vuonna). Joidenkin tulkintojen mukaan kouluinvestointi uudelle asuinalueelle tarkoittaa toisen sulkemista vanhalta alueelta, jotta keskimääräinen pinta-ala säilyisi samana eli käytännössä lapsia sijoitettaisiin entistä pienempiin tiloihin.

Esa Perttilä (HS mielipide 28.6.2014) ihmetteli, miksi Helsingillä on rahaa Tapanilassa raskaisiin katutöihin, mutta ei kouluun. Lisäksi päädyttiin useimpien asukkaiden vastustamaan kalliiseen vaihtoehtoon hiekkateiden kunnossapidon sijaan. Siiloutuneet budjetit eivät anna vastausta kysymykseen. Ne kertovat siitä, ettei tarpeita eri sektoreiden välillä mietitä aktiivisesti kaupungin esityksiä laadittaessa.

Helsingissä investointeihin ohjataan vuosittain verorahoja useiden satojen miljoonien arvosta. Laajempaa kiinnostusta rahojen käyttötarkoituksiin on herännyt vain Guggenheim-hankkeen yhteydessä. Koko kaupungin tasoisesti investointien arvottaminen ja tuotto-odotusten arviointi on ollut puutteellista. Liikenneinvestoinneissa huomioidaan se, kuinka paljon ihmisten aikaa säästyy uuden reitin myötä. Näin ei säännönmukaisesti toimita lähipalveluiden kohdalla, vaikka aikasäästö kertautuessaan on yhtä lailla ilmeinen.

Kun investoinnit suunnittelee organisaatio, joka myös operoi niitä, saatetaan päätyä epätaloudelliseen suosimiseen käyttökustannusten laskemiseksi ja liian raskaisiin investointiratkaisuihin suhteessa hyötyyn. Toisaalta esimerkiksi uuden asuinalueen viihtyisyyttä ei lasketa hyötyihin, jolloin riisutuin vaihtoehto voi olla houkutteleva, mutta lyhytnäköinen. Pahimmillaan investoinnit keskittyvät vääriin asioihin. Kulttuuri- tai osaamisinvestointien hyötyjä ei arvioida kuten perusinfrastruktuurin, vaikka tuotot olisivat kiistattomia.

Valtuusto lopulta tekee priorisoinnit, mutta valmistelua pitäisi avata enemmän. Valmistelua leimaa myös epäselkeä poliittinen kaupunginjohtajistomalli. Kiinteistöviraston Tilakeskus taas joutuu optimoimaan tulostaan eikä esimerkiksi hyvällä oppimisympäristöllä ole merkitystä siihen.

Useat viranhaltijat asioivat työnsä puolesta tiiviimmin toteuttavan välikäden kuin kaupunkilaisten kanssa, jolloin voi olla helpompi samaistua esimerkiksi tuttujen rakennuttajien ideoihin kuin nimettömän massan toiveisiin. Saattaa hämärtyä, että investoinnit tehdään loppukäyttäjää eli kaupunkilaista varten. Helsingin pitäisi kehittää toimintaansa niin, että investointien tuotto-odotuksia arvioidaan käyttäjien, usein lasten näkökulmasta. Kaupungin täytyy ottaa hyötyjen arviointi monipuolisemmin haltuun. Etenkin tiukkoina aikoina täytyy tehdä avointa arviointia siitä, mitkä hankkeet ovat ensisijaisia ja ravistella sektorikohtaisia jakoja.